Suomen parhaissa vastuullisuusraporteissa vahva suunta kohti vähähiilistä taloutta

14 marraskuuta 2019

Suomen parhaat vastuullisuusraportit palkittiin 14.11. Kilpailun kärkeen nousi ilahduttavasti myös uusia tulokkaita. Kaikissa kärkijoukon raporteissa korostui ajatus, että liiketoiminnassa ollaan siirtymässä vähähiiliseen talouteen. Vaikka raportoinnin taso on korkea, kilpailun tuomaristo peräänkuuluttaa raportointiin vieläkin lisää kunnianhimoa, kokonaiskuvan havainnollistamista sekä eteenpäin katsomista.

”Kilpailun anti on merkittävää vastuullisuusraportoinnin ammattilaisten lisäksi laajemminkin yhteiskunnallisesti. Kun monialainen arviointiryhmä tekee laajan katsauksen suomalaisen vastuullisuusraportoinnin tilaan ja kirittää toimijoita kehittymään, saadaan parhaimmillaan aikaan merkittäviä suunnanmuutoksia kohti kestävämpää maailmaa”, korostaa tänä vuonna tuomariston puheenjohtajaksi kutsuttu europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Kilpailutuomariston arvioimat kärkipisteille päässeet raportit olivat luettavia ja informatiivisia. Suomalainen vastuullisuusraportointi on tasokasta ja siinä on nähtävissä kehitystä. Tuomaristo jäi silti kaipaamaan organisaatioilta selkeämpää näkemystä siitä, millaista liiketoiminnan pitäisi olla, jotta päästäisiin globaaleihin kestävyystavoitteisiin. Kehitettävää oli myös kestävyyteen liittyvien riskien arvioimisessa. Yhteneväisten standardien puuttuessa on erityisen tärkeää, että tunnuslukujen laskentametodologia on esitetty selkeästi ja että raportti on ulkopuolisen tahon varmentama.

”On olemassa selkeä tarve yhtenäisille standardeille ja raportointikehykselle. Osa yrityksistä kytkee vastuullisuustavoitteet johdon palkitsemiseen. Tällaista näkisimme mielellämme lisää, sillä sitä kautta voidaan nostaa vastuullisuuden merkitystä liiketoiminnassa”, kertoo järjestäjäryhmän puheenjohtaja Jani Alenius.

Stora Ensolle vuoden 2019 vastuullisuusraportointikilpailun voitto – Tokmanni palkittiin vuoden nousijana

Yhdeksän eri organisaation edustajista koostuva tuomaristo arvioi vastuullisuusraportteja hyvän raportoinnin näkökulmasta. Arvioinnin kohteena eivät siis olleet niinkään vastuullisuustoimet, vaan niiden raportointi.

Kilpailun kärkijoukko oli ansioitunutta ja kisa oli tasainen. Palkintoja jaettiin kokonaiskilpailun ohella kolmessa aihekategoriassa, minkä lisäksi annettiin kunniamaininta Vuoden nousijalle.

Kokonaiskilpailun voittoon nousi tänä vuonna Stora Enso Oyj raportillaan Sustainability 2018. Raportin ansioina kilpailutuomaristo näki vahvan ulkopuolisen varmennustason, eteenpäin katsomisen sekä vähähiiliseen maailmaan perustuvan strategian kuvaamisen. Vaikka tuomaristo näki, että metsäsektorilla on vielä tehtävää esimerkiksi biodiversiteettiasioiden huomioimisessa, kokonaisuutena metsäteollisuuden raportit olivat eteenpäin katsovia ja vahvasti varmennettuja.

Stora Enson palkinnon vastaanottivat Hanne Karrinaho, Lotta Forssell ja Eeva Taimisto

Ilmastonmuutos-sarjan voitti Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka raportoi ansiokkaasti ilmastoriskille alttiiden toimialojen osuudesta sijoitussalkussa. Kansainvälinen ilmastoriskien raportointikehikko (TCFD) on Varman raportoinnin selkeä julkilausuttu ohjenuora. Ihmisoikeudet-sarjan voitti Kesko Oyj, joka muiden kaupan alan toimijoiden tavoin nosti toimitusketjujen ihmisoikeusasiat merkittävään rooliin yksityiskohtaisessa raportissaan. Arvonluonti-sarjan voitti Martela Oyj, jonka liiketoiminta-ajatus kestävien tuotteiden tekemisestä tulee ansiokkaasti ja selkeästi esille raportissa.

Vuoden nousija -kunniamaininnan kilpailutuomaristo halusi antaa Tokmanni Oy:lle. Tokmannin liiketoiminta on pienempää kuin monilla muilla kilpailussa menestyneillä yrityksillä, mutta siitä huolimatta Tokmanni on kehittynyt raportoijana nopeasti. Kunnianhimoinen raportti ja vastuullisuustyö hämmästytti tuomariston positiivisesti. Vaikka raportointi kaipaa vielä varmentamista ja menetelmien kehittämistä, on suunta oikea, ja Tokmanni nähtiinkin useiden kategorioiden parhaiten menestyneiden yritysten joukossa.

Kilpailun järjestäjät pyysivät myös sidosryhmiä Nesslingin säätiötä ja Ympäristötiedon foorumia valitsemaan suosikkinsa ilmastonmuutossarjassa. Nämä valitsivat suosikikseen Fortum Oyj:n raportin, sillä siinä oli huomioitu ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden väliset kytkökset ansiokkaasti.

Lisätietoja:

Kilpailun yhteenvetoraportti, jossa voittajien palkitsemisperusteet sekä lista kärkisijoille päässeistä organisaatioista

Lisätietoa vastuullisuusraportointikilpailusta

Palkitut vastuullisuusraportit:

Yhteyshenkilö:

Järjestäjäryhmän puheenjohtaja, Jani Alenius, jani.alenius@fi.ey.com, puh. +358505982750, Leader of Climate Change and Sustainability Services EY Finland

Vastuullisuusraportointikilpailu

Vastuullisuusraportointikilpailun tarkoituksena on kehittää vastuullisuustyötä ja -raportointia organisaatioissa, tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja antaa tunnustusta erityisen ansioituneille yritysvastuuraportoijille. Kilpailu on kaikille avoin ja ilmainen, ja sitä on järjestetty vuodesta 1996.

Vastuullisuusraportointikilpailun järjestävät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition ry, yritysvastuuverkosto FIBS, Vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Työ- ja elinkeinoministeriö, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ry ja Ympäristöministeriö.

Raportointi ja lainsäädäntö
close