Ratkaisumme ovat luonnossa

22 toukokuuta 2020

Tänään perjantaina 22.5. juhlitaan YK:n kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää. Tänä vuonna luonnon juhlistaminen on laajentunut koko viikoksi – esimerkiksi keskiviikkona, maailman mehiläispäivänä muistettiin pörriäisiä ja niiden tärkeää roolia pölyttäjinä, ovathan yli 75% viljelykasveista riippuvaisia eläinpölytyksestä.

Viikon yksi merkittävimmistä avauksista luonnon monimuotoisuuden suhteen oli Euroopan komission julkaisema biodiversiteettistrategia vuoteen 2030. Strategia nostaa monimuotoisen luonnon keskeiseksi osaksi Green Dealia ja painottaa luonnon köyhtymisen pysäyttämisen kiireellisyyttä ja vaikuttavien toimien tärkeyttä. Yrityksillä nähdään olevan tässä keskeinen rooli innovaatioiden, kumppanuuksien ja asiantuntijuuden tuottajana.

Puolet maailman taloudesta on riippuvaista luonnosta ja sen tarjoamista palveluista.

Puolet maailman taloudesta on riippuvaista luonnosta ja sen tarjoamista palveluista. Siksi uutisten kiihtyvästä luontokadosta pitäisi herättää erityistä huomiota yrityksissä. Kuitenkin tutkimuksemme mukaan biodiversiteetti oli vielä viime vuonna suomalaisyrityksille vähiten tärkeä vastuullisuuden painopistealue. Ilmastonmuutos sen sijaan oli prioriteeteissa korkeimpana. Näiden kahden kriisin yhteenlinkittyminen pitäisikin ymmärtää yrityksissä viimeistään nyt – niin kauan kuin luonnon köyhtymisen annettaan jatkua, ilmastokriisin ratkaiseminen ei ole mahdollista.

Monimuotoiset ekosysteemit tuottavat taloudellista arvoa 33 biljoonaa dollaria.

World Economic Forumin riskiraportin mukaan globaalisti viisi kymmenestä suurimmasta riskistä seuraavien 10 vuoden aikana liittyvät ympäristöön. Riskien ymmärtäminen on tärkeää, mutta sitäkin merkittävämpää on tiedostaa lisäksi luonnon tarjoamat mahdollisuudet – esimerkiksi pelkästään monimuotoiset ekosysteemit tuottavat taloudellista arvoa 33 biljoonaa dollaria, eli noin Yhdysvaltojen ja Kiinan yhteenlasketun BKT:n verran.

Miten varmistamme, että nämä luonnon tarjoamat palvelut ovat käytettävissämme vielä vuosikymmenien tai -satojen päästä?

Suomalaisyrityksillä on paljon annettavaan luontoon liittyvien ratkaisujen viemisessä maailmalle.

Tuoreen arvion mukaan Suomella on tällä vuosikymmenellä ensimmäistä kertaa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa merkittävästi luontokadon pysäyttämiseen. Suomalaisyrityksillä onkin paljon annettavaan luontoon liittyvien ratkaisujen viemisessä maailmalle.

Vuoden 2020 luonnon monimuotoisuuden päivää juhlitaan teemalla ”Ratkaisumme ovat luonnossa”. Millaisia ratkaisuja sinun yrityksestä löytyy? Olemme pitkin viikkoa nostaneet esimerkkejä jäsentemme biodiversiteettiteoista Twitterissä ja uskomme niitä löytyvän vielä paljon enemmän.

Haluammekin nyt haastaa sinut kertomaan oman yrityksenne luontoratkaisuista.

Jaa oma biodiversiteettitekonne Twitterissä #luonto2020 tunnisteella ja tägää @FIBSry.

Angelina Kuokkanen
Koordinaattori, ympäristövastuu, FIBS
angelina.kuokkanen@fibsry.fi

Luontopääoma Yritysvastuu biodiversiteetti
close