”Yhteiskuntavastuullisuudesta on tulossa itsestään selvä osa liiketoimintaa” Tulosta
TIEDOTE
9.10.2007

Yhteiskuntavastuullisuus tulee nouseman yritysten keskeiseksi kilpailutekijäksi jo lähivuosina. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ympäristöön ja yhteiskunnan sosiaaliseen rakenteeseen saavat yritykset etsimään aktiivisesti uusia menestysmalleja sekä itsenäisesti että yhä enenevässä määrin yhdessä sidosryhmiensä kanssa. Yhteiskuntavastuu muuttuu trendistä yrityselämän megatrendiksi.


Näin uskoo Finnish Business & Societyn toiminnanjohtaja Susanna Monni, joka arvioi yhteiskuntavastuullisuuden ja yritysten muuttuvaa suhdetta CSR Forum Finland –tapahtuman alla 9.10. Helsingissä järjestettyyn tapahtumaan kokoontui lähes 190 yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden yhteisöjen edustajaa keskustelemaan yhteiskuntavastuullisuuden kilpailueduista.

Trendistä megatrendiksi

Susanna Monnin mukaan yhteiskuntavastuullisuus on nyt kiihtyvällä vauhdilla ja hyvin konkreettisten tekojen kautta siirtymässä tutkijapiireistä yritysten johtoryhmien agendalle. Vastuullisuus tulee olemaan strategisen suunnittelun lähtökohta liiketoiminnan jokaisella osa-alueella.

”Ilmastonmuutos tulee ennusteiden mukaan muuttamaan yhteiskuntia radikaalilla tavalla. Yhä useampi yritys haluaa olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa mahdollisten ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn ja minimointiin varmistaakseen näin kilpailukykynsä myös pitkällä aikavälillä.”

”Tämä on jo käytännössä muuttanut monien edelläkävijäyritysten toimintatapoja niin tuotannon kuin esimerkiksi rekrytointi- ja henkilöstöpolitiikankin osalta. Muut yritykset seuraavat pian perässä, ja vastuullisuustrendi muuttuu näin hyvää vauhtia  yrityselämän megatrendiksi, joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan.”

Muutos tulee näkymään myös yritysten sidosryhmäsuhteissa.

”Yritysten yhteistyö asiakkaiden, kansalaisjärjestöjen ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa tulee lisääntymään, sillä tehokkain tapa löytää uusia kilpailuvaltteja on aktiivinen ja säännönmukainen vuoropuhelu kuluttajien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.”

Vastuullisuudesta viestiminen askarruttaa

CSR Forum Finland –tapahtumassa vastuullisuuden kilpailuetuja tarkasteltiin konkreettisten yritysesimerkkien kautta kuuden eri vastuullisuusteeman ympärille rakentuvassa työpajassa. Suosituimmaksi teemaksi osanottajamäärien perusteella nousi vastuullisuusviestintä.

”Viestintätyöpajan suosio ei yllättänyt, sillä oikein toteutettuna vastuullisuusviestintä  eli yritysten avoimuus ja läpinäkyvyys palkitaan pitkällä aikavälillä esimerkiksi asiakasuskollisuutena ja työntekijöiden korkeana sitoutumisasteena,” Susanna Monni kertoo.

”Vastuullisuusviestintä on kuitenkin myös erittäin haasteellista, sillä se edellyttää
rohkeutta kertoa myös toiminnan negatiivisista puolista. Se edellyttää myös pitkäjänteistä toiminnan suunnittelua, mikä ei kvartaalitaloudessa eläville yrityksille ole aina helppoa.”

Henkilöstön monimuotoisuus nousemassa lähitulevaisuuden haasteeksi

Henkilöstön monimuotoisuuden kilpailuedut edusti tapahtumassa vastuullisuuden toistaiseksi vähemmän tunnettua osa-aluetta. Tietoisuus monimuotoisuuden hyödyistä lisääntyy Susanna Monnin mukaan kuitenkin pikku hiljaa myös suomalaisyrityksissä.

”Työikäisten määrä Suomessa vähenee tunnetusti lähivuosina ja tämä pakottaa yritykset uudistamaan rekrytointi- ja henkilöstöpolitiikkaansa entistä monimuotoisempaan suuntaan. Esimerkiksi ulkomaalaisten ja vajaakuntoisten työntekijöiden määrä yrityksissä tulee lisääntymään. Tulevaisuudessa työntekijöistä kilpailtaessa voittajia tulevat olemaan yritykset, jotka kykenevät parhaiten johtamaan monimuotoisuutta, hyödyntämään jokaisen työntekijänsä yksilölliset vahvuudet sekä tarjoamaan kaikille tasavertaisia uramahdollisuuksia ,” Monni ennustaa.


LISÄTIETOJA:

Susanna Monni
toiminnanjohtaja
Finnish Business & Society
Puh. 0400 877 889
susanna.monni(at)fibsry.fi