Vastuullisen yritystoiminnan yhdistyksen verkkosivut rakentuivat vaikeasti työllistyvien voimin Tulosta
TIEDOTE
11.6.2007
 
Vastuullisen yritystoiminnan verkosto Finnish Business & Society (FiBS) uudisti www-sivunsa (www.fibsry.fi) keväällä. Sivuston järjestelmätoimittajaksi valittiin D4-verkosto Oy, jonka tavoitteena on edistää ammattitaitoisten vammaisten ja vajaakuntoisten työllistymistä tuottamalla korkeatasoisia palveluja yrityksille ja yhteisöille.
 
FiBS painotti järjestelmätoimittajansa valinnassa tavanomaisten taloudellisten kriteereiden lisäksi yhteistyökumppanin yhteiskuntavastuullisuutta.
 
”Halusimme tehdä yhteistyötä D4-verkoston kanssa siksi, että pystymme näin konkreettisesti edistämään sitä toimintatapaa, mihin pyrimme kaikkia yrityksiäkin kannustamaan eli rekrytoimaan ammattitaitoisia työntekijöitä myös niistä työnhakijaryhmistä, joihin kuuluvien työllistyminen ei ammattitaidosta huolimatta ole itsestään selvä asia,” kertoo FiBSin toiminnanjohtaja Susanna Monni.
 
Syksyllä 2006 toimintansa aloittaneelle D4-verkostolle FiBSin nettisivut oli yksi ensimmäisistä toimeksiannoista.
 
”Projekti oli meille tärkeä päänavaus ankarasti kilpailluille markkinoille. Pystymme sen kautta näyttämään aloittavan yrityksemme osaamisen tason,” sanoo kehitysjohtaja Jussi Mankki.
 
D4-verkostosta rakennetaan vuoden 2007 aikana valtakunnallinen, 50 toimijan joustava organisaatio, joka pystyy suorittamaan suuretkin toimeksiannot tehokkaasti jakamalla ne verkoston osaajien kesken. Verkosto ryhmittyy kiinteän ydinyrityksen ympärille ja yhdistää näin turvallisen ja pysyvän organisaation edut verkoston joustavuuteen.
 
”Tavoitteenamme on luoda osaaville ihmisille esteettömyyttä edistävä toimintaympäristö, joka pystyy vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin siinä missä mikä tahansa muu vastaavia palveluita tarjoava yritys. Toimimme siis kaupallisena yrityksenä normaaleilla liike-elämän pelisäännöillä. Voimamme on ammattitaidossa ja joustavassa verkosto-organisaatiossa,” Mankki kuvailee.
 
Verkoston ytimessä työskentelee tällä hetkellä viisi henkilöä ja projektikohtaisesti töihin mukaan tulevia ammattilaisia on useita kymmeniä eri puolilla maata. WWW-sivustojen kehittämisen lisäksi yritys on tehnyt esteettömyyskartoituksia ja –suunnitelmia, kirjoittanut vammaisten työllistymistä käsittelevää kirjaa, suunnitellut kaikille sopivaa julkista liikennettä ja kehittänyt monimuotoisen organisoinnin periaatteita.
 
Monimuotoisuudesta kilpailutekijä?
 
Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työnhakijoiden työllistyminen on entistä ajankohtaisempi asia väestön ikääntymisen myötä. Yrityksissä henkilöstön monimuotoisuuteen on alettu kiinnittää vähitellen huomiota myös yhtenä liiketoiminnan keskeisenä menestystekijänä.
 
”Monimuotoisuus voi olla yrityksille merkittävä voimavara. Uudet tuotteet, palveluratkaisut ja asiakasryhmät löytyvät parhaiten kun asioita tarkastellaan monesta eri näkökulmasta. Tutkimusten mukaan monimuotoisuudella on myös myönteinen vaikutus työmoraaliin, työmotivaatioon ja työhön sitoutumiseen, yritysbrändin arvosta puhumattakaan,” Susanna Monni toteaa.
 
Lisätietoja:
 
Jussi Mankki 
kehitysjohtaja
D4-verkosto Oy
Puh. 0400 420 438
jussi.mankki(at)d4.fi
www.d4.fi
 
Lisätietoja työelämän monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta:
 
Sisäänheitto työelämään! -projekti
Kynnys ry
MONIKKO-hanke
Yhdenvertaisuus.fi