VAASAn tehostaa yritysvastuutoimintaansa Tulosta

VAASAN-konsernin arvoihin on aina sisältynyt vastuullisuus, ja yhtiö on tehnyt pitkäjänteisesti työtä muun muassa tuotteidensa korkean ravitsemuksellisen laadun, tuoteturvallisuuden, toimintansa ympäristöystävällisyyden sekä henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseksi.

Vuoden 2011 aikana käynnistyvän VAASAN Yritysvastuuohjelman avulla yrityksessä halutaan yhä järjestelmällisemmin ja tavoitteellisemmin varmistaa kestävän kehityksen jatkuminen koko konsernissa. Ravitsemus- ja terveys-, ympäristö- sekä tuoteturvallisuusohjelmat, läpinäkyvä ja vastuullinen hankintaketju sekä työhyvinvoinnin kehittäminen muodostavat ohjelman keskeisen sisällön.

vaasan-verkko.jpg
 

Vastuullinen toiminta on VAASANilla koko henkilöstön yhteinen asia.

"Käytännössä VAASAN Yritysvastuuohjelma tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kehitämme ja tarjoamme kuluttajille maukkaita täysjyvä- ja runsaskuituisia tuotteita, parannamme jatkuvasti tuotantoprosesseja kaikilla tuotantolaitoksillamme, jotta hävikin ja jätteen määrä vähenee, tunnemme käyttämiemme raaka-aineiden alkuperän ja varmistamme käyttämiemme materiaalien turvallisuuden myös tuotantoketjussa taaksepäin", kertoo konsernin laatujohtaja Maija Kemppainen.

"Lisäksi parannamme jatkuvasti tuoteturvallisuuteen liittyviä käytäntöjämme sekä panostamme muun muassa henkilöstömme työssä jaksamiseen ja viihtyvyyteen, osaamisen kehittämiseen samoin kuin työkuntoutumiseen mahdollisen pidemmän poissaolon jälkeen."

VAASAN on asettanut kaikelle tälle työlle sekä konsernin yhteisiä että yksikkökohtaisia tavoitteita, joiden toteutumista ja kehittymistä yrityksen johto seuraa säännöllisesti.

"VAASAN vastuullisuusohjelman avulla voimme jatkossa myös entistä paremmin kertoa kuluttajille, asiakkaillemme ja sidosryhmillemme VAASAN-konsernin vastuullisesta toiminnasta", Kemppainen toteaa.

Lisätietoja