| Uljas uusi kuluttaja - Mitä yritysten tulee ottaa huomioon markkinoinnissaan taantuman |
|
|
TIEDOTE 20.5.2010 Vuonna 2009 julkaistun brittitutkimuksen mukaan lamakaudet muokkaavat kuluttajien asenteita pysyvästi. Esimerkiksi 1930-luvun pulakaudella säästämisen sisäistäneet ovat olleet säästäväisiä koko elämänsä ajan. Nykylaman aikaana eettisyys on keskeinen kulutustrendi ja tulevaisuuden kuluttajan ennustetaan siten olevan “kulutuskriittinen ja säästeliäs kierrättäjä, joka suosii helppokäyttöisiä, laadukkaita ja kestäviä tuotteita, boikotoi herkästi epäeettisesti toimivia yrityksiä, eikä ole kovin brändiuskollinen, vaan etsii tarpeen mukaan aktiivisesti vaihtoehtoisia tuotteita ja palveluita sosiaalisen median kautta”. FiBSin kevään toisessa työpajassa keskusteltiin siitä, miten yritykset voisivat jo nyt varautua kilpailuun tulevaisuuden eettisistä kuluttajista. Tilaisuuden asiantuntijapuheenvuoron piti Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Petteri Repo, joka tarkasteli teemaa kulutuksen megatrendien näkökulmasta. Vallitsevia megatrendejä on Repon mukaan neljä: kulutus elämäntapana laajenee kaikkialle, koti monimuotoisuus ja varallisuus lisääntyy mutta samaan aikaan neljäntenä trendinä muutosta jarruttavat ympäristö, asenteet ja vapaa-ajan rajallisuus. Repo korosti vuorovaikutuksen merkitystä kilpailtaessa tulevaisuuden kuluttajista. Vuorovaikutuksen tulee myös olla monikanavaista ja yritysten tulee hyödyntää kaikkia keinoja yhteiyden yllä pitämiseksi: verkkofoorumeita, yhteisiä pajoja, etnografiaa, kärkikäyttäjiä, avoimia tuotteita ja alustoja, demoja ja niin edelleen. Tätä kautta yritykset pystyvät kehittämään ja testaamaan ideoita ja ratkaisuja, luomaan välittäjiä markkinoille sekä pysymään ajan hermoilla. Case-esimerkkejä tilaisuudessa kuultiin Primulasta, Marimekosta, Sampo Pankista ja Olvilta ja ryhmätyössä visioitiin tulevaisuuden kuluttajan tarpeita ja vaatimuksia markkinoinnissa yleisesti käytettyjen neljän kilpailukeinon (4Ps) tuotteen (product), hinnan (price), paikan (place) ja myynninedistämisen (promotion) näkökulmasta. Esille nousivat mm. seuraavat näkökohdat:
Lisätietoja: Mikko Routti mikko.routti(at)fibsry.fi |

