| Mikko Routti FiBSin toiminnanjohtajaksi |
|
|
TIEDOTE 5.11.2009 Oikeust. kand. Mikko Routti (51) on valittu Finnish Business & Societyn uudeksi toiminnanjohtajaksi. Routti on työskennellyt tätä ennen mm. Deloitte & Touchen riskienhallintapalveluiden johtajana sekä vuosina 1997-2007 Nokian palveluksessa mm. riskienhallinnan, sisäisen tarkastuksen ja vakuutustoiminnan palveluista vastaavana johtajana sekä Corporate Responsibility –johtoryhmän jäsenenä. Suomen Vientiluotto Oy:n palveluksessa vuosina 1987-1997 Routti työskenteli mm. yhtiön Lontoon ja Aasian alueyksiköiden päällikkönä. Routti on ollut Suomen Riskienhallintayhdistyksen hallituksen jäsen vuodesta 2006 lähtien ja esiintynyt useissa yritysseminaareissa ja yliopistojen koulutusohjelmissa aiheenaan mm. riskienhallinta, hyvä hallintotapa, kaupan rahoitus ja kehitysmaakauppa. Routti aloittaa työnsä FiBSin toiminnanjohtajana marraskuun alussa. Hän vastaa FiBSin toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa. FiBS on vastuullisen yritystoiminnan verkosto, jonka tarkoituksena on edistää yhteiskuntavastuullista yritystoimintaa Suomessa. FiBS jakaa tietoa alan toiminnasta, käytännöistä ja tutkimuksista mm. aamukahvitilaisuuksien ja työpajojen kautta tavoitteenaan auttaa yrityksiä kehittämään vastuullista toimintaansa osana strategista suunnittelua ja jokapäiväistä johtamista. Yksi FiBSin suurimmista tilaisuuksista on joka toinen vuosi järjestettävä CSR Forum Finland. FiBSin jäseneksi voivat liittyä yritykset ja yhteisöt, jotka pyrkivät toiminnassaan edistämään yhteiskuntavastuuta. FiBSin toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla (2/3) sekä työ- ja elinkeinoministeriön myöntämällä valtionavustuksella (1/3). Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut 30-40 % vuosivauhtia viimeiset kolme vuotta. Tällä hetkellä FiBSillä 131 jäsentä. FiBSillä on kolme kokopäiväistä työntekijää, yhdistyksen toimisto sijaitsee Helsingissä. FiBS on perustettu vuonna 2000, rekisteröitynä yhdistyksenä FiBS on toiminut vuodesta 2002 lähtien. FiBS on CSR Europe, CSR 360 Global Partner Network ja Global Reporting Initiative järjestöjen kansallinen jäsen. LISÄTIETOJA: Sirpa Juutinen FiBSin hallituksen puheenjohtaja 040 578 2615 sirpa.juutinen(at)fi.pwc.com Mikko Routti Puh. 040 527 4575 mikko.routti(at)ovi.com |

