|
TIEDOTE
10.11.2011
- Kunniamaininnan sai Outotec Oyj
- Lukijoiden suosikkiraportoijia olivat Keskon lisäksi Stora Enso Oyj ja Wärtsilä Oyj
Kesko Oyj on palkittu Suomen parhaana raportoijana 10.11.2011 järjestetyssä vastuullisuusraportointikilpailun palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä.
Keskon vastuullisuusraportointi on kilpailutuomariston mukaan kattavaa, tasapuolista ja lukijaystävällistä. Erityisen hyvin Kesko on raportoinut viidestä yhtiön toiminnan kannalta olennaisesta teemasta: vaikutukset yhteiskuntaan, työhyvinvointi, energiaratkaisut, vastuullinen hankinta ja myynti sekä terveellisyys. Kutakin aihealuetta on käsitelty raportissa myös käytännön esimerkein.
Kesko on sijoittunut kärkeen vuodesta 1996 lähtien järjestetyssä kilpailussa jo 12 kertaa, neljästi ykkössijalle.
Tuomariston kunniamainnan sai tänä vuonna Outotec Oyj, joka nousi heti ensimmäisellä vastuullisuusraportillaan kilpailun parhaiden raportoijien joukkoon.
Kilpailutuomaristoon kuuluivat edustajat kilpailun kahdeksasta järjestäjäorganisaatioista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, Elinkeinoelämän keskusliitosta, Finnish Business & Societysta, KHT-yhdistyksestä, SAK:sta, työ- ja elinkeinoministeriöstä, Ympäristöjohtamisen yhdistyksestä ja ympäristöministeriöstä.
Ensimmäistä kertaa kilpailussa palkittiin myös vastuullisuusraporttien keskeisten lukijaryhmien eli analyytikon, kansalaisjärjestön, median sekä opiskelijoiden valinnat.
Sekä analyytikon että kansalaisjärjestön valinta parhaaksi raportoijaksi oli Stora Enso. Analyytikon valinnan teki Finsifin puheenjohtaja Anna Hyrske.
- Voittajan valinnassa käytin perusteluna muun muassa sitä, kuinka helppo raportti oli sijoittajana löytää yhtiöiden nettisivuilta: oliko se muun raportoinnin yhteydessä vai omana osionaan erillään taloudellisesta materiaalista ja siten helpommin jätettävissä huomiotta. Arviointini lopputulosena kaksi yhtiötä sai samat pisteet, mutta voittajaksi valitsin Stora Enson, koska he olivat nostaneet saamaansa kritiikkiä hyvin esille.
Kritiikin käsittely oli myös kansalaisjärjestön valinannan tehneen Finnwatchin yksi valintaperuste.
- Stora Enson raportti erottuu edukseen yrityksen saaman kritiikin esiin tuomisella sekä sidosryhmäyhteistyön ja ihmisoikeushaasteiden raportoinnilla. Jo toiminnanjohtajan katsauksessa käsitellään kansalaisjärjestöjen esiin nostamia kehitystarpeita. Tällainen avoimuus viestii yrityksen valmiudesta kehittää toimintatapojaan, toteaa Finnwatchin varapuheenjohtaja Tytti Nahi.
Median valinta oli Wärtsilä. Valinnan teki Taloussanomien toimitussihteeri Heidi Hagelin.
- Halusin saada selville, mikä yritykselle on vastuullisuudessa tärkeintä ja miten helposti tämä tieto löytyy. Lisäksi halusin saada selville, miten yrityksen henkilöstö voi. Valitsin voittajaksi Wärtsilän, koska yhtiö osaa tiivistää mutta kertoo silti paljon.
Kesko oli myös opiskelijoiden valinta parhaaksi raportoijaksi. Valinnan teki 19 opiskelijaa viidestä eri oppilaitoksesta. Opiskelijoiden mukaan Keskon raportti oli tasapainoinen, helppolukuinen ja käytännönläheinen kokonaisuus, jossa johdon näkemys ja sitoutuminen vastuullisuuteen ovat vahvasti läsnä.
Kilpailussa arvioitiin kaikkiaan 47 yrityksen vuotta 2010 koskevat raportit: kaikki Helsingin pörssissä listattujen yritysten vastuullisuusraportit sekä 20 muun kilpailuun ilmoittautuneen yrityksen raportit. Voittajat valittiin lopulliseen arviointiin päässeiden 11 yrityksen raporteista.
Kilpailun tavoitteena on tarkastella vastuullisuusraportoinnin nykytilaa ja kehityspiirteitä. Kilpailussa arvioidaan yksinomaan yritysten yhteiskuntavastuullisuutta koskevaa julkista raportointia, ei niiden vastuullisuutta muilla perusteilla.
Kilpailun suojelijana toimi tänä vuonna tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Keskon yhteiskuntavastuun raportti 2010
Outotecin Sustainability Report 2010
Stora Enson Sustainability Report 2010
Wärtsilän kestävän kehityksen raportti 2010
Kilpailun yhteenvetoraportti
Lisätietoja:
Sirpa Juutinen
Kilpailun järjestäjäryhmän puheenjohtaja
Puh. 040 578 2615
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it
Suomen vastuullisuusraportointikilpailu on järjestetty vuodesta 1996 alkaen
- Kilpailun tavoitteena on tarkastella vastuullisuusraportoinnin nykytilaa ja kehityspiirteitä ja tarjota yrityksille ja muille raportoijille tilaisuus nousta esiin parhaiden raportoijien joukossa
- Kilpailussa arvioidaan vain organisaatioiden raportointia, ei itse toiminnan vastuullisuutta
- Raportit arvioidaan Global Reporting Initiativen G3-raportointiohjeistoon pohjautuvat kriteeristön mukaan
- Viime vuonna kilpailun voitti Wärtsilä, toiseksi sijoittui Kesko ja kolmanneksi Outokumpu. Kunniamaininnan saivat Orion, Nokia, Senaatti-kiinteistöt ja Kone
- Kilpailun palkituin raportoija on ollut Kesko, jonka raportti on sijoittunut kärkisijoille kaikkiaan 11 kertaa. Senaatti-kiinteistön raportti on palkittu 8 kertaa ja Fortumin raportti 7 kertaa
Suomessa noin 500 yritystä ja muuta organisaatiota raportoi vastuullisuustoiminnastaan joko vuosikertomuksen yhteydessä tai erillisessä vastuullisuusraportissa
- Raportoivien yritysten määrä maailmassa kasvaa tasaisesti - kansainvälisistä suuryrityksistä 80 % julkaisee nykyisin vastuullisuusraportin
- Finnish Business & Societyn jäsenistä 37 % raportoi vastuullisuustoiminnastaan, näistä 63 % vuosikertomuksen yhteydessä (vuonna 2010)
- Raportit ovat entistä kokonaisvaltaisempia ja kehitys on kohti ns. integroitua raporttia, jossa vastuullisuustoiminta nivotaan osaksi tilinpäätöstä ja toimintakertomusta
- Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalaisten suuryritysten yhteiskuntavastuu on valikoivaa ja näyttö yritysvastuusta puutteellista. Karoliina Malmelinin tutkimus “Arvojen markkinat – Oikeuttavat arvomaailmat suomalaisten suuryritysten yhteiskuntavastuupuheessa” perustuu 10 suomalaisyrityksen viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaisemiin vuosikertomuksiin ja vastuullisuusraportteihin. Väitöskirja on luettavissa pdf-muodossa Helsingin yliopiston eThesis-palvelussa
|