| Kesko ja Outokumpu jälleen yhteiskuntavastuuraportointikilpailun kärjessä |
|
|
TIEDOTE FiBSin jäsenet Kesko Oyj ja Outokumpu Oyj sijoittuivat jälleen kärkeen Suomen yhteiskuntavastuuraportointikilpailussa. Kesko sai kilpailun toisen palkinnon ja Outokumpu kolmannen. Muista FiBSin jäsenistä Senaatti-kiinteistöt sai raportistaan tänä vuonna kunniamaininnan. Yhteiskuntavastuuraportointikilpailu on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Eniten ykkössijoja kilpailussa on kerännyt Kesko viidellä voitollaan. Outokumpu on voittanut kilpailun neljästi. Tämän vuoden kilpailun voitti Wärtsilä Oyj. Kilpailun palkinnot jakoi työministeri Anni Sinnemäki Helsingin Säätytalolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Kilpailun ajankohtaisina kestävän kehityksen painopistealueina olivat tänä vuonna energia- ja materiaalitehokkuus sekä työelämän monimuotoisuus ja sen johtaminen.
Kilpailun yhteenvetoraportti
|

