| FiBSin jäsenet |
|
| "Edita on kehittänyt ympäristövastuutaan määrätietoisesti 1990-luvun alusta lähtien. Vuosi sitten päätimme laatia tavoitteelliset suunnitelmat myös taloudellisen ja sosiaalisen vastuullisuutemme kehittämiseksi. Tässä työssä FiBSin jäsenyys on ollut meille merkittävä tuki; olemme saaneet ensiarvoisen tärkeää tietoa ja näkemyksiä yritysvastuun eri osa-alueille olennaisista ja ajankohtaisista asioista sekä Suomessa että kansainvälisesti. FiBSin tilaisuudet ovat myös tarjonneet mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia muiden vastuullisuuttaan pohtivien yritysten kanssa." TIMO LEPISTÖ toimitusjohtaja Edita Oyj |
|
|
|
|
| "FiBS on innostavimpia verkostoja, joissa olen ollut mukana. Kontaktien lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden pohtia johtamista ja talouselämää pintaa syvemmältä, luovassa ja mutkattomassa ilmapiirissä. FiBS-jäsenyys on yrityksemme kannanotto vastuullisen liiketoiminnan puolesta. Ilman vastuuta ei ole menestystä." TAPIO AALTONEN Hallituksen puheenjohtaja Novetos Oy |
|
|
|
|
|
”FiBSin jäsenyyden kautta on avautunut mahdollisuus tutustua monien eri toimialojen yhteiskuntavastuuseen ja sitä edistäviin ammattilaisiin. Jäsenille maksuttomat työpajat ja seminaarit ovat olleet erittäin hyödyllisiä, mainiota verkostoitumistilaisuuksia nekin. On hienoa kuulua vastuullisuutta laajasti edistävään yhteistyöverkostoon.” |
|
|
|
|
"Yritykselle, joka haluaa elää tässä ajassa ja toimia myös tulevaisuudessa, on tärkeää olla kehityksessä mukana. Yritysten yhteiskuntavastuusta puhutaan paljon, mutta aina ei tiedetä, mitä se pitää sisällään. Liittymällä FIBSin jäseneksi saat perustiedot ja opit koko ajan lisää. Monet suomalaiset yritykset toimivat yhteiskuntavastuullisesti, mutta eivät osaa kertoa siitä. FIBS opastaa, toimii verkostona ja hankkii maailmalta viimeisimmän tiedon Sinun käyttöösi yrityksesi hyväksi." RITVA OHMEROLUOMA toimitusjohtaja Nordia Management Oy |
|
|
|
|
"Organisaatiot tarvitsevat vakaan toimintaympäristön, jossa ne voivat keskittyä asiakkaidensa palvelemiseen mahdollisimman paljon arvoa luovalla tavalla. Tämä voi pitkällä tähtäimellä onnistua vain, jos organisaation toiminta perustuu kestävän kehityksen periaatteille. Liittymällä FIBSin jäseneksi ja hyödyntämällä sen tuottamia palveluita organisaatio voi vaikuttaa myönteisesti yhteiskunnan ja oman henkilöstönsä hyvinvointiin sekä tätä kautta vaikuttaa organisaation mahdollisuuksiin ja kykyyn tuottaa hyviä tuloksia." KAI LAAMANEN konsultti Innotiimi Oy |
|

