Monimuotoisuusverkosto jäi historiaan – eläköön monimuotoisuusjohtaminen!

7 helmikuuta 2019

FIBS on vuodesta 2012 koordinoinut Monimuotoisuusverkostoa, jonka kautta olemme yhdessä alan edelläkävijäorganisaatioiden kanssa tehneet uraauurtavaa työtä, ja nostaneet monimuotoisuusjohtamisen suomalaisyritysten agendalle.

Myös FIBSin monimuotoisuussitoumus on ollut monelle organisaatiolle kätevä työkalu käynnistää monimuotoisuusjohtamisen kehittämistyö. Vuosien varrella sitoumuksen on allekirjoittanut yli 120 yritystä ja työyhteisöä.

Seitsemässä vuodessa maailma on kuitenkin muuttunut, ja jäseniltä saamamme palaute osoittaa, että erillinen verkosto ei enää tuota useimmille samaa lisäarvoa, kuin verkoston alkuaikoina. Siksi päätimme viime vuoden lopulla lakkauttaa Monimuotoisuusverkoston, ja keskittyä teeman edistämiseen osana FIBS Perus ja FIBS Pro -palveluitamme.

Tänä vuonna ohjelmistossamme on lukuisia monimuotoisuusjohtamiseen liittyviä tilaisuuksia ja webinaareja, aina alan perusteista osaamista syventäviin käytännön valmennuksiin. Yritykset ja muut työyhteisöt voivat lisäksi jatkossakin hyödyntää monimuotoisuussitoumustamme mm. sisäisen viestinnän ja muutosjohtamisen tukena.

Jatkamme myös Suomen edustajana Euroopan komission koordinoimassa Diversity Charter -verkostossa, jonka kautta saamme tietoa alan parhaista ratkaisuista ja käytännöistä muista EU-maista jäsenpalveluidemme edelleen kehittämiseksi.

Väestön ikääntymisen, kansainvälisen muuttoliikkeen ja muiden työelämää ja liiketoimintaa mullistavien ilmiöiden vuoksi monimuotoisuuden ymmärtäminen, arvostaminen ja hyödyntäminen on yritysten menestyksen kannalta nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Siksi monimuotoisuusjohtaminen on jatkossakin yksi palveluidemme pääteemoista.

Monimuotoisuusverkosto jäi historiaan, mutta teema elää ja kehittyy vahvemmin kuin koskaan. Tässä työssä tarvitaan jatkossakin jäsentemme inspiroivia käytännön esimerkkejä, joista haluamme viestiä niin tilaisuksissamme, uutiskirjeissämme kuin some-kanavissammekin. Pidetään yhteyttä!

Riikka Leppänen
Yritysvastuuasiantuntija, sosiaalinen vastuu, FIBS
riikka.leppanen@fibsry.fi

Sosiaalinen vastuu
close