FiBS on vastuullisen yritystoiminnan verkosto Tulosta

Finnish Business & Society ry (FiBS) on vastuullisen yritystoiminnan verkosto, voittoa tavoittelematon yhteiskuntavastuualan toimija, jonka tarkoituksena on edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista yritystoimintaa Suomessa.

FiBS auttaa yrityksiä löytämään kilpailuetua vastuullisuudesta tarjoamalla jäsenilleen tietoa, kontakteja, vertaistukea ja näkyvyyttä.

Keskeinen osa toimintaamme ovat erilaiset tilaisuudet, joissa sekä välitetään että jaetaan tietoa alan parhaista käytännöistä, tutkimuksista ja työkaluista. Tilaisuuksien puhujavieraiksi kutsutaan alan johtavia asiantuntijoita yrityksistä, järjestöistä, oppilaitoksista ja muista yhteisöistä.

FiBSin ainutlaatuisuus perustuu monimuotoiseen jäsenistöön: FiBS-verkostoon kuuluu niin yrityksiä kuin yritysten keskeisiä sidosryhmiäkin kansalaisjärjestöistä oppilaitoksiin.

FiBS on mukana yhteiskuntavastuualan virallisissa ja epävirallisissa verkostoissa sekä työ- ja ohjausryhmissä ja seuraa aktiivisesti myös kansainvälisten yhteistyöjärjestöjensä toimintaa. Jäsenillämme on näin mahdollisuus saada tietoa tulevista alan kehittämishankkeista sekä vaikuttaa FiBSin kautta hankkeiden sisältöön. 

FiBSin näkökulma yhteiskuntavastuuseen on liiketoiminnallinen: vastuullisuus edistää yritysten innovatiivisuutta, kilpailukykyä, riskienhallintaa ja maineenrakennusta, mahdollistaa kestävän kehityksen mukaisen kasvun ja tukee näin yritysten kannattavuutta pitkällä aikavälillä.

FiBSin tavoitteena on saada yritykset omaksumaan yhteiskuntavastuu osaksi strategista suunnittelua ja jokapäiväistä johtamista ja tehdä yhteiskuntavastuusta näin yritysten konkreettinen menestystekijä niin asiakkaista, työntekijöistä kuin sijoittajistakin kilpailtaessa.

Lue lisää FiBSin jäseneduista


Suosittele tätä sivua
 

 

 

sali1.jpg  
dsc_2673.jpg  
sinnemaki1.jpg  
FiBSin CSR Forum Finland 2009 -tapahtuma järjestettin Helsingin Säätytalolla. Nokian yhteiskuntavastuujohtaja Esko Aho oli yksi tapahtuman pääpuhujista. Työministeri Anni Sinnemäki jakoi tapahtumassa yhteiskuntavastuuraportointikilpailun palkinnot.