Neuvosto Oy järjesti yhteistyössä FiBSin kanssa joulukuun 2. päivä aamukahvitilaisuuden teemalla "Yritykset, puolueet, äänestäjät - Epäselvyyksistä avoimuuteen".

Tilaisuudessa haettiin vastausta siihen, kuinka yritysten tulisi suhtautua vaalirahoitukseen valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla. Teemaa tarkasteltiin myös eri toimijoiden näkökulmasta.

Tilaisuuden puhujina olivat vaalilakityöryhmän puheenjohtaja Lauri Tarasti, keskustan ex-puoluesihteeri Pekka Perttula sekä STT:n toimittaja Johanna Vesikallio. Kommenttipuheenvuoron piti Transparency Suomen varapuheenjohtaja Pentti Mäkinen. Neuvosto Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Collander toimi puheenjohtajana.

Keskustelu lähti liikkeelle pohtimalla niin kutsuttua ”maan tapaa”. Vaalirahoituksessa esille tulleita epäselvyyksiä on usein perusteltu sanomalla, että kyseessä on maan tapa. ”Maan tapa” on kuitenkin muuttunut muutaman viime vuoden aikana ja siihen on tullut uusia piirteitä, kuten Kehittyvien maakuntien Suomen kaltainen keskitetty tekijä ja puolueiden sisäisen rahanjaon muuttuminen.

Yhdistysautonomia onkin ollut Suomessa vahva – tämä osasyynä siihen, miksi puolueiden rahoitukseen ei ole aikaisemmin puututtu. Nykyisen alv-järjestelmän vuoksi raha kuitenkin hankintaan pitkälti puoluetta lähellä olevien osakeyhtiöiden, säätiöiden yms. kautta. Puolueiden varainhankinnan määritteleminen onkin käynyt entistä hankalammaksi. Monet tilaisuuteen osallistuneet kertoivatkin uskovansa, että vaalirahoituksesta tiedetään edelleen vasta jäävuoren huippu. Yksimielisyys vallitsi siitä, että kunnallispoliittiset kytkökset ovat mm. kaavoituksen takia huomattavasti merkittävämpiä kuin valtakunnan politiikassa.

Kokonaisuudessaan vaalirahoituksen herättämän keskustelun todettiin muuttaneet poliittista kulttuuria Suomessa. Puolueiden viestintä epäonnistui täysin, mutta tapahtunut nosti esille ennen kaikkea sen, että puolueiden tulisi ensisijaisesti käydä sisäistä (moraali)keskustelua. Tässä kohtaa puolueet voisivatkin ottaa oppia yrityksistä, jotka ovat laatineet eettisiä ohjeistoja toimintansa pohjaksi.

Juridiikalla todettiin olevan vain välillinen rooli toimintatapojen ja poliittisen kulttuurin muutoksessa. Onkin huomion arvoista, että vaikka ehdokkaiden rahoittamista koskeva laki säädettiin jo vuonna 2000, todellinen keskustelu asiasta nousi vasta seitsemänsissä vaaleissa. Median rooli oli keskeinen siinä, että vaalirahoituksesta alettiin ylipäätänsä keskustella. Puhujat totesivat, että poliitikot itse olisivat tuskin alkaneet korjata tilannetta oma-aloitteisesti. Toisaalta valiteltiin sitä, että media ei nostanut asiaa esille jo vuosia aiemmin. Vaikka puolueet eivät ymmärtäneet poliittisen kulttuurin muuttuneen, kansa olisi ollut valmis käsittelemään asiaa jo aikaisemmin.

Tilaisuudessa käytiin myös kriittinen keskustelu eri yhteiskunnan toimijoiden vastuusta. Etenkin median vastuuta peräänkuulutettiin. Toimittajilla on mahdollisuus valita mitä ja ketä uutisissa käsitellään, mutta myös millä tavalla. Vaikka media saikin tärkeän opetuksen ns. lautakasaepisodista, he eivät saisi hiljentyä vaalirahoituksen suhteen. Huomion pitäisi seuraavaksi siirtyä valtakunnan tasolta enemmän kunnalliselle tasolle, koska kunnallispolitiikan rahoituksesta tiedetään edelleen hyvin vähän.

Poliittisen journalismin muutoksen yhteydessä mietittiin myös ehtoja, joilla poliittista journalismia ylipäätään tehdään. Mikä on esimerkiksi kaupallisten taustatekijöiden todellinen vaikutus? Näin ollen poliittiseen journalismiin kaivattiin asioiden käsittelyä vahvemmin eri näkökulmista.

Poliittisen kulttuurin muutoksen myötä myös yritysten on mietittävä uudestaan suhtautumistaan vaalirahoitukseen. Tulevaisuudessa yritysten toivotaan voivan avoimesti kertoa mitä ovat lahjoittaneet ja kenelle ilman, että asiasta nousisi kohua. Yhdysvaltojen mallin, jossa äänestäjät rahoittavat haluamaansa ehdokasta todettiin olevan avoimuutensa vuoksi erinomainen. Suomen ilmapiiriä kiiteltiin kuitenkin siinä, että etenkin virkamiesten ja yritysedustajien välillä käydään avointa keskustelua, ja toivottiin, ettei vaalirahakohun vuoksi menetettäisi tätä tärkeää luottamuksen ilmapiiriä.

Teksti: Tiina Vuorinen, FiBS